Olen odottanut tätä kevätkautta yli puoli vuotta.
Suunnitelma oli selvä, treenit asetettu ja tavoitteet päätetty: Ensin DM 10, sitten EM maantiejuoksu ja lopuksi huipennuksena Lontoon maraton. Mutta lähtönumeroiden ja uusien ennätysten sijaan, ennen DM 10 koin reidessäni kipua, joka ei hävinnyt – ja myöhemmin MR-kuvaus vahvisti epäilyni: Stressireaktio luussa.
Suunnitelmat romukoppaan
Se alkoi epämääräisenä kipuna, jonka moni juoksija varmasti tuntee. Ei mitään vakavaa – vain tunne, joka ilmestyy treenin aikana ja heti sen jälkeen, kun jokin ei tunnu oikealta.
Yritin ensin vähentää, ottaa rauhallisemmin. Mutta oireet eivät parantuneet. Vasta kun pysähdyin kokonaan ja sain tutkittua asian, sain vastauksen: Kolmen viikon tauko oli tarpeen.
Tavoitteiden katoaminen yksi kerrallaan – DM, EM ja Lontoo – oli suuri pettymys. Olen investoinut niin paljon. Mutta juuri nyt – kun kaikki on tauolla – on mahdollisuus pohtia.
Pohdinnat ovat osaltaan johtaneet näihin kolmeen vinkkiin, jotka olen oppinut – ja jotka haluan jakaa eteenpäin, jotta toivottavasti voit välttää samankaltaisen tilanteen.
1. Kuuntele pieniä merkkejä.
Viikkoja kestävä epämääräinen kipu ei ole vain "jotain, jonka juoksen pois". Keho yrittää kertoa sinulle jotain, joten kuuntele ennen kuin se muuttuu vakavaksi. Yritin alussa pysähtyä ja muuttaa treenilähestymistapaani, mutta liian monta viikkoa kului ennen kuin tutkin ongelman kunnolla.
Seuraavalla kerralla hankin MR-kuvauksen nopeammin, jos tilanne ei parane heti ja ongelman selvittäminen on vaikeaa.
2. Ota kipu vakavasti – ja kanna vastuu.
Ei ole heikkoutta pysähtyä. On vahvuutta uskaltaa tauottaa, säätää ja lopulta ehkäistä pidempi vamma. Alussa ei vaikuta, otanko yhden, kaksi tai viisi päivää taukoa: Kunto ei muutu niin nopeasti. Stressireaktio sen sijaan tarvitsee aikaa ilman rasitusta parantuakseen, joten hyvä neuvo on ottaa aluksi muutaman päivän tauko ja olla hyvä unohtamaan ohjelma.
Tämä on erittäin helppo neuvo antaa eteenpäin, mutta käytännössä hirveän vaikea noudattaa – tiedän sen itse.
3. Anna itsellesi tilaa pettymykselle – ja jatka eteenpäin.
Pettymys menetetyistä juoksuista on todellinen, ja on okei olla surullinen. Mutta älä anna sen määrittää sinua. Käytä sitä rakentamaan jotain uutta ja vahvempaa – sekä fyysisesti että henkisesti. Annan itselleni yhdestä kolmeen päivää ennen kuin alan katsoa eteenpäin ja jatkaa. Negatiivisuus ei ole hyväksi, ei itsellesi eikä tulevaisuudelle, eikä myöskään ympärillesi.
Lontoon maratonin jälkeen, kun olin nähnyt sen sivusta, mielialani kääntyi, ja siitä lähtien olen katsonut rakentavasti eteenpäin. Kuinka palaan parhaiten nyt? Se on suuri tavoitteeni.
Nyt olen hiljalleen taas liikkeellä. Minulla ei ole kiire – sillä tiedän, että viisaasti edetessä joskus alkaa askel taaksepäin. Ja ehkä tärkeintä: Olen oppinut kuuntelemaan paremmin. Ei vain kehoa, vaan myös itseäni.
Kiinnostunut lisää?
